Bloggeri ei pidä minusta. Minäkään en pidä enää bloggerista.
En yleensä seuraa blogeja. Ajattelen, että minun aikani ei riitä istumaan koneen ääressä ja olemaan tässä asiassa aktiivinen. Valitsen ja priorisoin toisin. Joskus tosin luen ystäväni kirjoittamaa Elämänmakuista-blogia, mutta siinä kaikki. En kirjoita blogeja. Minun taitoni eivät riitä luovan, kiinnostavan tekstin tuottamiseen. Eikä minulla ole mielessä aiheitakaan. Enkä ole ainakaan vielä tarpeeksi motivoinut haastamaan itseäni blogien suhteen.
Näistä syistä, helppoa kuvitella, tehtävä blogien seuraamisesta oli minulle haasteellinen. Mutta minä yritin. Venyin ja järjestin aikaa. En ehkä tarpeeksi, mutta järjestin aikaa. Ja etsin ja luin. Tai oikeastaan olin lukevinani. En löytänyt mitään kiinnostavaa seurattavaksi. Yritin etsiytyä myös muihin sisältöihin, pois Some-blogeista. Ei auttanut.
Lopulta olen kadottanut keinot avata blogia, päästä lukemaan tai kommentoimaan omia tai muiden blogeja. Pyytäessäni ystävällisesti Bloggeria näyttämään blogin, se muuttaa maailmani vaaleansiniseksi ilman minkäänlaisia mahdollisuuksia avata, sulkea tai kommentoida mitään. Saati että näyttäisi tekstiä, minkäänlaista. Tämän tekstin pystyn todennäköisesti blogiin liittämään, mutta se ei taida riittää. Tarvitaan the magic touch. Minulla ei sitä ole. Olen tällä viikolla yrittänyt joka ilta tehdä tätä tehtävää kotikoneellani, onnistumatta siinä. Ja työkoneeni toimii kotona vain halutessaan. Nyt se ei ole toiminut.
Aiempaa suoritustani varten etsin tietoja ja löysin Johanna Janhosen tekstejä sosiaalisen median työvälineistä ja jäin lukemaan niitä. Joukossa oli myös blogi-kirjoituksia. Olisin halunnut avata Janhosen blogeja, mutta en voi. Sen sijaan käsittelen tässä ensimmäistä kiinnostavaa tekstiä, jonka löysin tehtävänannon blogilistan kautta. Blogi on Miikka Salavuon ja aihe käsittelee taitoperustaisen opetuksen suunnittelua. Hän lopettaa kirjoituksensa osuvasti suhteessa minun taisteluuni Bloggerin kanssa. Hän sanoo, että haasteena opetuksen muutoksessa on se, että teknologia ei toimi aina niin kuin pitäisi.
Mutta jospa yrittäisin päästä nyt tämän yli.
Salavuo kirjoittaa oppimisen ja oppimisympäristön muutoksesta. Hän ajattelee oppimisen olevan mielekkäintä ja tehokkainta silloin, kun oppilas on itse aktiivinen ja hankkii ja kehittää tietoja ja taitoja yhteisöllisesti. Kun oppilas itse hakeutuu tiedon äärelle, hänen motivaationsa tutustua, ottaa selvää ja harjoitella on parempi. Tämän motivaation voi jakaa ryhmässä, toteuttaa oppimista yhteisöllisesti. Erilaiset näkökulmat tukevat parhaimmillaan toinen toisiaan. Oppilaat eivät ole kuitenkaan Salavuon mukaan aina valmiita oppimaan uudella tavalla. Haasteita on siis niin opettajuuden kuin oppimisenkin muutoksessa. Oppilaalle voi olla haastavaa muuttaa toiminnan tavoitteita kokeista taitoihin ja lopputuloksesta työskentelyprosessiin.
Tässä mieleen tulee koe, jossa itse koetilanne toteutetaan pareittain. Tuolloin todennäköisesti jommallakummalla oppilaista on vähintään aavistus vastauksesta ja toinen oppilaista opettaa koetilanteessa toista. Oppilaiden mahdollisten kysymysten edessä opettaja antaa vastaukset tai jopa osan luetusta teoriasta mukaan kokeeseen. Koetilanteesta tulee kätevästi oppimistilanne.
Tulevaisuus näyttäytyy todellakin erilaisena, kun Salavuo toteaa, että nyt koulua käyvät oppilaat tulevat toimimaan työelämässä vielä 2060-luvulla. Samoin kun menneet 50 vuotta ovat tuoneet, myös tulevat 50 tuovat mukanaan suuria muutoksia. Tämän päivän koulun ulisikin ohjata avoimuuteen suhteessa uuden oppimiseen ja uuden luomiseen. Tähän kuuluvat erilaiset informaatio-, tiedonhallinta- ja vuorovaikutustaidot, samoin kuin kriittinen ajattelukyky, luova ilmaisu ja sosiaaliset taidot. Monipuolisuus ja laaja-alaisuus tulevat todennäköisesti olemaan merkittäviä niin opiskelussa kuin työelämässä. Merkitykselliseksi tulevat esimerkiksi osallisuus, aktiivisen läsnäolon varmistaminen ja taitolähtöisyys. Taitolähtöisyydellä Salavuo tarkoittaa aiemmin opitun ja luovien taitojen kehittämisen ottamista lähtökohdiksi opetusta suunniteltaessa. Tässä on hyvä mahdollisuus ilmiöpohjaisissa toteutuksissa. Aktiivisen läsnäolon varmistaminen jäi minulle, erityisesti nyt verkko-opintoja suorittaessani, epäselväksi, mitä Salavuo sillä tarkoittaa.
Terhi Sainio
Kiitos referoinnista Terhi :). Aktiivisella läsnäololla tarkoitan osin affektiivistakin tunnetta siitä, että verkossa(kin) todella voidaan tuntea olevan läsnä toisten ihmisten kanssa. Tutkimuksissani perinteisiä verkko-oppimisympäristöjä käyttäneet opiskelijat monesti totesivat, että tämä tunne puuttuu: verkko-oppiminen on kasvotonta, tehtävien palauttamista kansioihin (Tai blogikirjoitusta ilman, että kukaan kommentoi).
VastaaPoistaEli vertaa jotain kansiojärjestelmää vaikkapa Facebookiin: Jälkimmäisessä voi hyvinkin syntyä tunne läsnäolosta: samalla voi saada palautetta viesteilleen. Opiskelijalle tunne niin opettajan kuin vertaisten läsnäolosta on tärkeä, etenkin motivaation kannalta.