keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Facebookkaajat



Seuraavassa tekstissä tarkastelemme sosiaalisen median käyttöä opettajan asiantuntijuuden kehittämisessä ensinnäkin opettajuuden muutoksena ja toisaalta oppimisen muutoksena.

Opettajuuden muutos

Sosiaalisen median käyttö opettajan asiantuntijuuden kehittämisessä mahdollistaa sekä yksilön oppimisen että yhteisöllisen oppimisen. Yksilötasolla sosiaalisen median käyttö mahdollistaa syvällisen oppimisen ja osaamisen soveltamisen, kun esimerkiksi yhteisessä tiedon rakentelussa joutuu avaamaan omia ajatuksiaan toisille. Yhteisöllisellä tasolla asiantuntijuuden kehittäminen voi johtaa työ- ja toimintatapojen muutokseen. Lisäksi palautteen antaminen ja saaminen mahdollistuu ja sitä kauttakin tarjoutuu mahdollisuus kehittyä opettajana. Niina Impiön mukaan yhteistyön tekemisen tasoja opettajan työssä on neljänlaisia.

Tasolla 1 opettajat jakavat spontaanisti kokemuksia, esimerkiksi kielten opettajat vaihtavat kokemuksiaan erilaisista opetusmenetelmistä somen keskustelupalstalla.

Taso 2 eteneekin sitten suunnitellummin eli opettajat tarkastelevat kriittisesti erilaisia pedagogisia ratkaisuja.

Tason 3 toiminta on säännöllistä ja tavoitteellista eli vaihdetaan materiaaleja ja opetusmenetelmällisiä ideoita.

Tasolla 4 harrastetaan yhteisöllistä ongelmanratkaisua, sitoudutaan kehittämistyöhön kollektiivisesti. Tasolla 4 syntyvät pedagogiset innovaatiot. Some tarjoaa keskustelufoorumin  näiden kaikkien tasojen toiminnalle, myös tason 4 syvälliselle opetuksen kehittämistyölle. Tämä edellyttää opettajalta valmiuksia ottaa vastaan ja antaa palautetta sekä esittää muille keskeneräisiä töitään.

Vaikeutena sosiaalisen median käytössä opettajan asiantuntijuuden kehittämisessä voidaan nähdä ainakin omat ja toisen asenteet. Omien työ- ja toimintatapojen muuttaminen vaatii runsaasti motivaatiota ja energiaa. On niin helppoa jatkaa työtään vanhaa uraa pitkin. Olisi hyvä aloittaa somen hyödyntäminen pienin askelin eikä kertarysäyksellä. Muuten seuraa infoähky ja väsähtäminen.

Monesti toimitaan liian tuloskeskeisesti ja halutaan tehokkaita suorituksia ja heti. Someen, viihtyminen ja niihin tottuminen. Sama asia kuin opetettaisiin uimaan heittämällä lapsi suoraan puoleen väliin valtamerta. Opettajien tulisi ymmärtää, että erilaisessa toimintaympäristössä toimiminen ja adaptiivisuus vaatii pelaamista, leikkimistä ja tulosvapaata totuttelua uuteen ympäristöön. Kuten uimaopetuksessa vesileikit lastenaltaassa. Oma tottumattomuus välinettä kohtaan estää edes aloittamasta työtä. Kun tai jos aloituskynnys on korkea, tulee asenneongelma. Pienet askeleet, totuttelu pikkuhiljaa, siitä on hyvä aloittaa.

Toinen vaikeus, joka on tullut tälläkin kurssilla esiin, on sovellusten toimimattomuus. Jokaisella meistä on aikaa melko rajallinen määrä ja jos tietty sovellus ei toimikaan juuri sillä hetkellä, kun itsellä olisi aikaa, voi opettaja turhautua tilanteeseen ja luovuttaa. Toisaalta some tarjoaa vapautta valita itselle sopiva ajankohta osallistumiseen aivan eri tavalla kuin vaikkapa perinteiset luentokurssit tai pienryhmät.

Opettajan perinteinen “tuntityöskentely” siis häviää kokonaan. Opettajasta tulee suunnittelija ja toiminnan organisoija. Hän valmistelee materiaalin oppilaille, jotka työstävät asiaa joko yksin tai yhdessä. Tämä tuottaa haasteita palkkauksen ja koulutuksen säilytysfunktion kanssa, varsinkin peruskoulun puolella. Kouluhan on karskisti sanottuna paikka, jonne pistämme epäkypsät yksilöt täysi-ikäisten työskentelyn ajaksi, koska meillä ei ole muuta paikkaa niille. Miten, milloin ja missä alakoulun luokanopettaja suunnittelee sisällöt ja tutustuu valmiisiin tuotoksiin?

Toisaalta tuskin some niin täydellisesti valtaa meidän työtapamme, että perinteinen tuntityöskentely häviäisi, se on vain yksi tapa toimia. Kyllä ihan perinteinen kasvokkain työnteko on erittäin hyödyllistä, toivottavaa ja monien mielestä mukavampaa, kuin vain näppämistön äärellä istuminen.

Toivottavasti opettajankoulutuksessa on somen käyttöä. Onko nykyään, vai jääkö se kunkin oman kiinnostuksen varaan? Opettajan pitää harkita, mitkä osat opiskelusta voisi opiskella esim. somen avulla. Omalta alaltani voisi olla esim. jonkin ajankohtaisen ilmiön seuraaminen maantiedon aiheesta, esim. Suomen kuulumisesta EU:hun, esim. Suomen saamista tukimaksuista ja Suomen EU:lle maksamista jäsenmaksuista. Tästä voisi kotitehtävinä laatia luokan kanssa yhteisöllisesti kirjoitus kylläkin opettajan laatimien ohjeiden mukaan. Mutta tässäpä oppilas joutuukin ottamaan selvää koko käsitteestä EU, mitä se tarkoittaa, jotta siitä edes osaisi sanoa jotain saati olla jotain mieltä sen budjetista ja sen oikeudenmukaisesta jakamisesta.

Oppimisen muutos

Oppilaiden toiminta ja oman toiminnan kautta oppiminen on tulossa keskiöön. Tämä on ehkä turhankin raflaavasti sanottu, mutta totta toinen puoli. Opettajilla vaikuttaa olevan suuri vaikeus luottaa oppilaiden kykyyn oppia ja tuottaa mielekästä tietoa. Oppilaiden toiminta, vaikka se ei aina olisi niin järkevää on tuotava enemmän esille. Tuotetulle teokselle on annettava arvoa, vaikka se ei niin hienoa ja täsmällistä olisikaan. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat tottuneita tietotekniikan käyttäjiä,  ja he ovat tottuneet nopeaan ja yksilöllisesti etenevään tiedon käsittelyyn. Perinteinen, koko luokan kollektiivinen opettaminen tuntuu monesta koululaisesta hitaalta ja tylsältä prosessilta. Näihin tunnilla nukkujiin tulee kummasti eloa, kun he pääsevät tietokoneen viereen työstämään jotain tehtävää.

Monilla yläasteikäisellä tuntuu olevan some:sta hyvin yksipuolinen käsitys -pääsee FB:hen tunnilla! Pääsee omille sivuilleen ja juttelemaan omia juttuja. Olen itsekin käyttänyt melko vähän tietotekniikkaa oppilailla, siinä on yksi syy: oma tottumattomuus ja siitä tuleva korkea kynnys ja asenne. Mutta varmasti tässäkin auttaa se, että kun tietotekniikkaa käyttäisi enemmän, se tulisi arkipäiväisemmäksi eikä houkuttaisi oppilaita siirtyilemään omille viihdesivuilleen.
Mutta uskon, että opettajan antamat selkeät ohjeet, selkeä määräaika työn suorittamiseksi auttavat oppilasta etenemään.  

Oppilaan näkökulmasta yhä enenevässä määrin oppiminen itsessään tullee olemaan tärkeintä. Opeteltava sisältö on “kertakäyttökamaa”, joka on vain väline oppia uusia taitoja ja ennen kaikkea väline oppia oppimaan. Rohkeus adaptiiviseen toimintaan on myös opittavissa oleva taito ja rohkeuden löytäminen tulee olemaan menestyvän oppijan avain.


Impiön, Pöngän ja Vallivaaran kirjassa on myös yhteisöllisen oppimisen käsite. Tässä keskeistä on opiskelijaryhmä, jolla on tavoite oppia jotain, rakentaa tietoa yhdessä. Kun näin joutuu esittämään muille jäsenille ideaansa ja pukemaan se kielelliseen muotoon käsitteiksi, tekemään ajatusprosessejaan näkyväksi, voidaan saavuttaa entistä korkeatasoisempaa ymmärrystä.

Mietin, että oppilaat, joilla on suuria vaikeuksia tuottaa itse tekstiä ja ymmärtää kirjoitettua tekstiä, voivat tässä korkeatasoisen ymmärryksen kiidossa pudota aivan kärryiltä kokonaan. Miten he pysyisivät esim yhteisöllisen tiedon muodostajina some-työskentelyssä mukana? Heittävätkö he pensselit santaan kättelyssä? Muodostuuko some-opiskelussa eliittiopiskelijoiden ja reppanoiden ryhmät? Reppanat eivät korvaansa  tälle opiskelulle kallista. Antavat vain olla ja pelaavat senkin aikaa! Tällainen vaara varmasti on olemassa, mutta toisaalta yhteisöllisyys on myös innostaa ja kannustaa heikompia, kun koko työskentely ja lopputulos ei ole oman osaamisen, aloitteellisuuden ja ideoiden varassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti