Suomessa pedagoginen osaaminen on huipputasoa, samoin tekninen. Mistä sitten johtuu, että  tutkimustiedon mukaan Suomessa ollaan takapenkin peränpitäjiä näiden kahden asian yhdistämisessä, sen sijaan, että loistettaisiin osaamisella tietotekniikan ja opetuksen sulauttamisella?

Anne Rongas tuo asian esiin blogikirjoituksessaan, jossa lainaus EU:n tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön vertailututkimuksen yhteenvedosta:

              "Oppilaiden mielestä mahdollisuus hyödyntää tietotekniikkaa oppitunneilla on Suomen peruskoulussa alhaisin, lukioissa neljänneksi alhaisin ja ammatillisissa oppilaitoksissakin alle keskitason. " Ja  "Suomalaiset peruskoulujen rehtorit uskovat tieto- ja viestintätekniikan hyötyihin vähemmän kuin eurooppalaiset kollegansa. Lukion ja ammatillisten oppilaitosten rehtorien luottamus on keskitasoa parempaa. Kahdeksannen luokan opettajien luottamus omiin tietoteknisiin taitoihinsa on heikoimpien joukossa. Myös lukion ja ammatillisten opettajien luottamus on alle keskitason. "

Mikä jumittaa ?  Onko kyse asenteista vai järjestelmäviasta? Molemmat kaipaisivat vähintäänkin pientä pintalaittoa. Voi todellakin olla niin, että muutamalla säädöllä saataisiin kurssi korjattua kohdilleen  ja päin motivoivia ja mielenkiintoisia tulevaisuuden näkymiä. Yleisesti käytetty argumentti aiheesta keskusteltaessa on, että eihän tvt mikään itsetarkoitus ole. Sitä olen käyttänyt itsekin, myönnän. Kyse on kuitenkin perustaidoista, joita käytetään arkielämässä joka käänteessä. Periaatteessa ajotaito ja ajokortti ovat jo perus kaduntallaanjankin taskussa olleet jo jonkin aikaa. Miksi niiden käyttöä ja entistä taitavampaa ajoa ei harjaannuttettaisi siellä, missä muutoinkin ollaan oppimassa? Kouluissa ja oppilaitoksissa? Sillä niin kuin Rongas toteaa ”.. näytähän kansalaisen elämä, työelämä, viestintäelämä, jossa nyt ja tulevaisuudessa tieto- ja viestintätekniikka on toisarvoista. 

Linkki artikkeliin:  http://opeblogi.blogspot.fi/